Moni meistä kuuntelee puhuakseen, kun pitäisi kuunnella ymmärtääkseen

Psykologin mietteitä Maailman mielenterveyspäivän alla

Työskentelin vielä vuosi sitten työpaikassa, jossa tapasin psykoottisia potilaita, joiden kokemusmaailmassa tuntemamme todellisuuden rajat häilyivät, kuin rantaa hamuava aallokko. Tuon aallokon äärellä istuin monena iltapäivänä miettien, miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua. Pohdin paljon kohtaamisen, kuuntelemisen ja kuulluksi tulemisen merkityksiä ja myös omaa ihmiskäsitystäni. Mikä tekee ihmisestä sairaan tai terveen? Mitä parantuminen on ja voiko ihminen parantua? Miten ihmisestä tulee sellainen, kuin hän on? Millaista on auttava puhe ja voiko kuuntelemalla auttaa?

Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10. lokakuuta. Päivän teemana on tänä vuonna kuunteleminen, joka on erityisen lähellä sydäntäni. Ihmissuhdetyötä tekevänä kohtaa toisinaan sellaisia käsityksiä, ajatuksia, arvoja ja näkemyksiä, joihin on haastavaa samaistua.  Mielenterveytensä kanssa kamppailevat kokevat usein tunteidensa ja ajatustensa kanssa yksinäisyyttä, yhteyden puutetta ja erilaisuutta, minkä vuoksi aito ymmärrykseen pyrkivä kuunteleminen onkin työn tärkeimpiä välineitä.  

Työssäni mietin monesti sitä, miten minun tulisi kohdata psykoottinen ihminen, jonka mieli on kuin nousuvesi – aaltoileva, rajaton, mystinen ja jollakin hauraalla tavalla kovin kaunis ja vähän pelottavakin. Miten voisin osoittaa psykoottisen ihmisen kokemusmaailmaa kohtaan ymmärrystä ilman, että puhallan rannalle tyyntymässä olevan aallokon uuteen myrskyyn? Miten voisin välttää sen ilman, että rakennan padon hänen myrskyävän mielensä eteen? Miten voisin tehdä sen ilman, että uskottelen olevamme jotenkin perustavalla tavalla erilaisia? 

Ihmisen kohtaaminen pintapuolisen käyttäytymisen, oireiden ja jopa sanojen takaa, on vaativin kuuntelemisen laji, jossa voi onnistua vain jos on tietoinen omista kuuntelemista ohjaavista motiiveistaan.  

Jos kuuntelemista ohjaa tarve osoittaa toisen kokemus vääräksi ja epätodeksi tai tarve  todentaa ja vahvistaa omaa maailmankuvaa, ei teknisesti taidokaskaan kuuntelija voi tuottaa toiselle kuulluksi tulemisen kokemusta. Usein kuuntelijana kompastummekin tietojemme ja taitojemme sijaan kuuntelemista ohjaaviin pyrkimyksiimme. Saatamme kuunnella puhuaksemme, kun pitäisi kuunnella ymmärtääksemme. 

Mielenterveysalan ammattilaisen tärkein henkinen pääoma liittyykin asiantuntijuuden ja  tietämisen sijaan kykyyn kääntyä toisen ihmisen tietämisen puoleen. Se vaatii kykyä ottaa etäisyyttä tarpeeseen luoda ero oikean ja väärän, toden ja epätoden välille. Asiantuntijuus toteutuneekin parhaiten silloin, kun se auttaa kohtaamaan oman todellisuuden, tiedon ja näkökulmien rajallisuuden.

Mitä siis psykoosipotilaat ovat minulle kohtaamisesta ja kuuntelemisesta opettaneet? Psykoottisen ihmisen puhe on helppo ohittaa sairauden oireena, vailla sen syvempiä merkityksiä. Psykoosipotilaan kokemaa todellisuutta vastaan asettuminen on vaivatonta. Sen sijaan tuon eriskummallisena kuvautuvan maiseman kohtaaminen ymmärtävästi ja hyväksyvästi vaatii taitoa ja herkkyyttä. Kykyä tasapainoilla mukaan menemisen ja vastaan asettumisen väliin jäävällä kapealla polulla. Se mikä ulkopuolelta näyttää epätodelle, voi sisältää varsin todellisia, loogisia ja ymmärrettäviä merkityksiä mielen sisäisessä maailmassa. On vain asetuttava kuulemaan ja kuuntelemaan. 

Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi sairauksiin, ihonväriin, sukupuolisuutta koskeviin käsityksiin, uskonnolliseen tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Jotta voi sietää rinnakkaisia todellisuuksia ja mielenmaisemien erilaisuutta, on kohdattava myös oman mielen erityisyys. On koluttava oman mielen rantoja ja seilattava sen aavoilla. Ilman yhteyttä omaan sisäiseen maailmaan, siellä majaileviin pelkoihin, tarpeisiin ja tarinoihin, on vaikeata pyrkiä yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Toisen kuunteleminen ja kohtaaminen alkaakin itsen ääreltä. 

Tuntemamme maailma ja yhteiskunta olisi kenties hyvin toisenlainen, jos kuuntelisimme ja tulisimme kuulluksi vastakkain asettumisen sijaan. Kuulluksi tulemisen kokemus on yksi kauneimmista lahjoista, mitä voi saada. Sen tunnistaa tunteesta, joka syntyy kun toinen on tavoittanut jotakin siitä, mikä on jäänyt sanomatta. Maailmaa ei muuteta puhumalla, vaan ennen kaikkea kuuntelemalla. Aito kohtaaminen on pyrkimystä sen ymmärtämiseen, ettemme ole sisimmässämme lopulta kovinkaan erilaisia. 

Hyvää maailman mielenterveyspäivää. Näytetään yhdessä ”vihreää valoa kuuntelemiselle”.