Äidin keskeneräisyys on lapsen paras mahdollisuus

Olet varmaan kuullut joskus Kunnaksen suomentaman lorun, jossa kysytään, mistä on pienet tytöt tehty. Lorussa reseptiin mahtuu kaikkea hempeistä kukkasista, makeaan sokeriin ja kaneliin. On olemassa myös pojille tehty vastaava loru, jossa pojat remuavat luonnossa tutkimassa etanoita ja koiranhännän tupsukoita. Sukeltamatta tässä kirjoituksessa sen syvemmälle pohtimaan sukupuolisuutta ja sitä kirjoa, jonka kautta sitä nykyisin hahmotamme, tyydyn näin äitienpäivänä toteamaan, että osasta näistä lorun tytöistä on kasvanut äitejä. Mistä on pienten tyttöjen ja poikien äidit tehty? Millainen on hyvän äitiyden resepti? Onko se kanelia ja kukkasia, koiranhännän tupsukoita, vai jotakin muuta?

Vaikka keskustelua on jo jonkin aikaa käyty erilaisten roolien monimuotoisuudesta, on äitienpäivän alla kauppojen korttihyllyillä kuultavissa vanha tuttu kaiku. Kanelista ja sokerista on varttunut pullantuoksuinen äiti, joka komeilee kukkakoristeisen hempeän kortin keskellä. Tuo korttien superolento, joka kantaa äitimyytin viittaa yllään, on kaikessa väsymättömyydessään, kärsivällisyydessään ja lempeydessään täydellisyyden ruumiillistuma. Tämä on kuva, joka joutaisi romukoppaan – tai kaipaa ainakin kipeästi myös toisenlaisia kuvia rinnalleen. 

Täydellistä äitiä ei ole, mutta siitä ei tehdä äitienpäiväkortteja. Elämme vielä 2000-luvullakin tilanteessa, jossa äitiyteen liittyvät haasteet ja kielteiset tunteet eivät aina oikein mahdu kahvipöytäkeskusteluihin. Sillä hetkellä kun lapsi syntyy, syntyy myös äiti ja alkaa yhteinen kasvutarina, joka saa polttoaineensa nimenomaan epätäydellisyydestä ja epätietoisuudesta. Mitä lapsi ymmärtää, kokee, ajattelee ja tarvitsee? Miten olla hyvä äiti? Miten kasvattaa lapsensa oikein? Koko homman vaikeus piilee siinä, ettei noihin kysymyksiin ole olemassa yhtään varmaa vastausta.

On vielä helppo todeta, että ei ole yhtä oikeata tapaa olla äiti, mutta sen mukaan eläminen on ihan toinen juttu. 

Psykoanalyytikko Winnicott puhuu riittävän hyvästä äidistä kuroen äitimyytin ja elämän realiteettien välistä kuilua umpeen. Riittävän hyvä on äiti, joka ei ole täydellinen.  Riittävän hyvän äidin muotokuvaa maalatessa on käytetty koko väripalettia, ei vain ruusunpunaisen sävyjä. Äidistä saa löytyä myös synkemmät siveltimen vedot. Riittävän hyvään mahtuu siis myös virheitä. Keskeneräisyyden, virheiden ja oman rajallisuuden hyväksyminen osaksi omaa äitiyttä on kuitenkin suunnattoman vaikeata maailmassa, jossa jokaisella on mielipide siitä, miten lasta pitäisi kasvattaa.

Vanhemmuutta ja kasvatusta on tutkittu vuosikymmenien saatossa runsaasti muun muassa kehityspsykologian saralla. Tuoreille ja kokeneemmillekin äideille on nykypäivänä tarjolla suunnattomat määrät niin tutkittua tietoa kuin monenlaisia neuvoja ja mielipiteitäkin.  Neuvojia ja paremmin tietäviä löytyy niin sosiaalisen median keskusteluryhmistä kuin naapurustostakin ja usein myös hyvää tahtovasta lähipiiristä. Neuvojen haasteena on kuitenkin se, että jokainen äiti on kokenut ainoastaan omalla sarallaan ja ammentanut tietonsa ja taitonsa omasta lapsestaan. Se, mikä on omalle lapselle ja itselle ollut hyvää ja oikein, ei välttämättä sovellukaan toiselle lapselle ja hänen äidilleen.

Sosiaalisen median äitiryhmät (joissa on muuten paljon hyvääkin) natisevat liitoksistaan erilaisten mielipiteiden ja näkemysten alla. Vanhemmille on tarjolla rajaton määrä erilaisia vaihtoehtoja siitä, miten lasta kannattaisi kasvattaa, pukea, syöttää, nukuttaa, kantaa tai lohduttaa. On kantoliinoja, reppuja, pinnasänkyjä, vauvanpesiä, perhepeteilyä, pillipulloja, nokkamukeja, silikonia ja muovia, sormiruokaa, sosetta, kestovaippoja, liberoa, muumia, housuvaippaa ja teippivaippaa. Lista tuntuu loputtomalta, ja toisinaan tekisi mieli sanoa, myös lohduttomalta. 

On toki suurenmoista, että niinkin tärkeätä asiaa, kuin vanhemmuutta tutkitaan herkeämättä. Tutkimuksista saadaan tuikitärkeitä näkökulmia, jotka ovat muovattavissa lasten parasta tavoitteleviksi suosituksiksi ja käytännöiksi. On myös hienoa, että saamme elää maailmassa, jossa on erilaisia vaihtoehtoja ja saamme toteuttaa äitiyttä omalla tavallamme. Näinkään ei aina ole ollut eikä taida kaikkialla olla vieläkään. Vaihtoehtojen määrässä piilee kuitenkin myös vaaransa. Ne luovat illuusion siitä, että kaikki vanhemmuudessa on valittavissa ja kontrolloitavissa ja että onnistuminen on kiinni siitä, päätyykö vastasyntynyt perhepetiin vai pinnasänkyyn. Vaihtoehtojen ja mielipiteiden määrä, sekä lapsen parhaasta puhuminen kuitenkin hukuttavat herkästi alleen ajatuksen riittävän hyvästä. 

Vanhemmuus on oppimista yrityksen ja erehdyksen kautta, jossa uusi päivä opettaa edellistään. Opettaja ei kuitenkaan tässä ole yksin äiti ominaisuuksineen, vaan mitä enemmissä määrin myös lapsi ja se mitä näiden kahden välillä tapahtuu. Riittävän hyvä äitiys ei näin ollen ole mikään äidin tekemä suoritus, joka kohdistetaan lapseen. Äiti tarvitsee lapsen löytääkseen avaimet riittävän hyvään äitiyteen. Näkökulma on lohdullinen, sillä se ohjaa meitä suuntaan, jossa äitien tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät paljasta sitä, kuka olisi huono ja kuka hyvä äiti.

Edes äiti ei voi tuntea omaa lastaan läpikotaisin ja ehkäpä onkin niin, että riittävän hyvän äitiyden salaisuus piileekin ulkopuolelta ammennettujen mielipiteiden ja näkemysten sekä keskinäisen vertailun sijaan siinä, että ymmärtää tietonsa ja ymmärryksensä rajallisuuden. Tyytyy siihen, että joka päivä on etsittävä ja löydettävä niin itsensä kuin lapsensakin tarpeet yhä uudelleen. Riittävän hyvässä on lupa tyytyä myös siihen, ettei aina voi jaksaa ihmetellä omaa lastaan. Äidin epätäydellisyys valmistaakin lasta epätäydelliseen maailmaan, jossa on riitasointuja ja virheitä. Maailmaan, jossa on useimmiten tyydyttävä parhaan sijaan riittävän hyvään.

Näin äitienpäivänä haluan muistuttaa, että äitiys on muutakin, kuin kanelia, sokeria, kukkasia ja ylitsevuotavaa rakkautta. Äitiys on myös syyllisyyttä, riittämättömyyttä, väsymystä ja tehtyjä virheitä – vihan tunnettakin. Kun nämä molemmat puolet lasketaan mukaan, voi syntyä riittävän hyvä, kokonainen äiti. Äidin keskeneräisyys on lapsen paras mahdollisuus. Keskeneräisyys ja puutteet kun tekevät tilaa kasvulle silloin, kun niille on lupa. Lähetän erityisen myötätuntoisia ajatuksia äitiyden merillä seilaaville. Toivon tuulta purjeisiinne ja armollisuutta itseä ja lasta kohtaan myrskyjen keskelle. Äidistä tulee lapselleen riittävän hyvä oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa äärellä.

Myötätuntoista äitienpäivää jokaiselle äidille.

Voit seurata Psykologillaa ja blogiani Instagramissa ja Facebookissa.